Rogaining

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Rogaining on Australiasta peräisin oleva suunnistuksen muoto. Kilpailuissa liikutaan 2–5-henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eriarvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa. Kilpailijat saavat koska tahansa palata kilpailukeskukseen syömään, juomaan, lepäämään ja vaihtamaan varusteitaan.

Kisa huipentuu muutamia minuutteja ennen ajan loppumista viimeisten kisajoukkueiden kiiruhtaessa maaliin. Parhaiden oletetaan ehtivän taivaltaa vuorokauden aikana noin 130 kilometriä. Laji sopii niin suunnistajille kuin tavallisille kuntourheilijoille, partiolaisille ja retkeilijöille.

Historia

Australiassa yliopistojen vaelluskerhot järjestivät jo 1940-luvulla vuorokauden kestäviä vaelluksia, joiden rasteilla sai käydä haluamassaan järjestyksessä. Kilpailulajiksi rogaining muodostui 1970-luvulla, jolloin perustettiin ensimmäiset lajiliitot. Lajin nimi pohjautuu kolmen perustajajäsenen etunimien alkukirjaimiin, jotka olivat Rod Phillips, Gail Davis (o.s. Phillips) ja Neil Phillips, joista muodostuu sana RoGaiNe.

Lajin ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut käytiin Australiassa vuonna 1992, jolloin mestaruuksista taisteli 194 kilpailujoukkuetta. Maailmanmestaruuskilpailut käydään kahden vuoden välein.

Rogaining Suomessa

Syksyllä vuonna 2006 Retki-lehden päätoimittaja Mikko Lamminpää toi esille ajatuksen, että Kalke ry järjestäisi seuraavana syksynä ensimmäiset viralliset Rogaining-kilpailut Suomessa. Ensimmäinen Retki-Rogaining järjestettiin Jämin kangasmaastoissa 22.–23. syyskuuta 2007. Tapahtuma saavutti heti laajan suosion, ja ensimmäiseen tapahtumaan osallistui kaikkiaan liki 180 ihmistä.

Vuonna 2008 järjestettiin lajin ensimmäiset avoimet SM-kilpailut Seitsemisen kansallispuiston lähistöllä Kurussa. Toiseen Retki-Rogainingiin 16.–17. elokuuta 2008 osallistui jo yli 260 kilpailijaa. Mukana kilpailussa oli myös suuri joukko venäläisiä ja virolaisia rogaining-harrastajia.

Suomalaisten menestys arvokisoissa

Suomalaisista on maailman mestaruuden voittanut Iiro Kakko vuonna 1998 Kanadassa australialaisen Nigel Aylottin kanssa. Petteri Muukkonen ja Hannu-Pekka Pukema voittivat ensimmäisenä suomalaisparina yleisen sarjan maailmanmestaruuden vuonna 2015 Kiilopäällä pidetyissä kilpailuissa. Maailmanmestareita ovat myös Seppo Mäkinen ja Ulla Silventoinen, jotka voittivat vuonna 2010 mestaruuden Uudessa-Seelannissa sekajoukkueiden sarjassa. Eero Jäppinen ja Janne Mononen voittivat Euroopan mestaruuden vuonna 2009 Ylläksellä, Seppo Mäkinen ja Hannu Oja vuonna 2010 Ukrainassa, Tommi Tölkkö espanjalaisen Olivar Aurelion kanssa vuonna 2013 Espanjassa.

ERC 2009 Ylläs

Rogaining EM-kilpailu 2009, Yllästunturi

Kalke ry anoi IRF:ltä Rogaining EM-kilpailuja syksyllä vuonna 2008. Kilpailu käytiin Keski-Euroopan kandidaatin kanssa, ja voiton vei Suomi ja Ylläs. Elokuun puolivälissä Ylläksen tunturimaastoihin kokoontui kaikkiaan 567 kisaajaa taistelemaan EM-mitaleista 12 eri sarjassa.

Kisoissa saatiin lisää suomalaisia arvokisamenestyjiä, sillä EM-kultaa voittivat miesten avoimessa sarjassa Multisport.fi-joukkueen Eero Jäppinen ja Janne Mononen. Kultamitalin voittivat myös miesten veteraanisarjassa joukkueella Scandinavian Outdoor Store kisanneet Juha Prittinen ja Jouni Nurminen sekä miesten superveteraaneissa Keravan Urheilijoiden Mauno Kettunen ja Pekka Muukkonen.

WRC 2015 Kiilopää

Vuonna 2015 Saariselällä järjestettiin Rogainingin maailmanmestaruuskilpailut. Yleisen sarjan mestareiksi suunnistivat Petteri Muukkonen ja Hannu-Pekka Pukema.

Aiheesta muualla

  • Rogaining.fi
  • Rogaining.org
  • Rogainingin euroopan mestaruuskilpailut 2014, Viro (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Rogainingin euroopan mestaruuskilpailut 2013, Espanja
  • Rogainingin maailman mestaruuskilpailut 2012, Tšekki
  • Rogainingin maailman mestaruuskilpailut 2013, Venäjä (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Rogainingin maailman mestaruuskilpailut 2014, Amerikan yhdysvallat (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Rogainingin maailman mestaruuskilpailut 2015, Suomi
  • n
  • k
  • m
Urheilulajit
Olympialajit
Kesälajit
Talvilajit
Muut KOK:n
tunnustamat lajit
Muita lajeja